Jyväskylän Naislaulajia on johtanut vuodesta 1993 lähtien unkarilaissyntyinen Rita Varonen. Hän on valmistunut diplomikuoronjohtajaksi Budapestin Liszt-Akatemiasta vuonna 1987. Nykyisin Rita Varonen toimii lehtorina Jyväskylän ammattikorkeakoulussa opetusaineinaan säveltapailu ja kuoronjohto.
Varoselle on myönnetty vuoden 1996 Suomen Kulttuurirahaston Harald Andersén -palkinto ansiokkaasta työstä Suomen kuoromusiikin hyväksi. Lokakuussa 2001 hän sijoittui toiselle sijalle Italiassa järjestetyssä Mariele Ventre -kuoronjohtajakilpailussa. Hän oli kilpailun ainut suomalainen edustaja. Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry. valitsi Varosen Vuoden kuoronjohtajaksi 2004.
Rita Varonen on osallistunut viime vuosien aikana useisiin kansainvälisiin musiikkitapahtumiin ja kongresseihin, joista hän on tuonut meille mukanaan uusia tuulia ja kehittämisideoita. Jyväskylän Naislaulajien lisäksi Rita Varonen johtaa Kamarikuoro Cantinovumia ja sekakuoro Harjun Laulua, sekä toimii Naiskuoroliiton taiteellisena johtajana.
