Laulan koska laulan
Wolcum Yole
A Portrait of Jyväskylän Naislaulajat

Levytykset

Jyväskylän Naislaulajat on ollut mukana neljän levyn tuottamisessa. Kuoron omia levyjä, "Laulan koska laulan", "A Portrait of Jyväskylän Naislaulajat" ja "Wolcum Yole!", voi ostaa konserteissamme tai tiedustella puheenjohtajalta. A Portrait of Jyväskylän Naislaulajat -levyn hinta on 5€, Wolcum Yole -levyn 10€ ja Laulan koska laulan -levyn 15€.

Jyväskylän Naislaulajat myös laulavat kuoro-osuudet goottimetallibändi Silentiumin levyllä Amortean. Kovaa ja korkealta!

Laulan koska laulan

Laulan koska laulan -levyllä on uutta suomalaista naiskuoromusiikkia. Levyn kuudestatoista kappaleesta yhdeksän on ensilevytyksiä ja joukossa on kolme Jyväskylän Naislaulajille tehtyä tilausteosta. Laulujen tunnelmat vaihtelevat kiireisistä aamuista kesäyön ihmeisiin. Sanoituksissa on kansanrunoutta, kuten Kantelettaren tekstejä, ja uudempaakin suomalaista lyriikkaa. Myös miehet ovat osanneet kirjoittaa runoja, joita naiset haluavat laulaa! Laulan koska laulan -levyllä kuullaan kuuden naisen ja viiden miehen sävellyksiä. Naiskuoromusiikin elinvoimaa kuvastaa se, että kaikki säveltäjät ovat elossa. Levyn kappaleita nauhoitettiin keväällä ja syksyllä 2005 Laukaan kirkossa. Mukana ovat:

Wolcum Yole!

"Wolcum Yole! - Tervetuloa Joulu!" on Jyväskylän Naislaulajien toinen levy ja samalla kuoron ensimmäinen konserttitaltiointi. Levy on nauhoitettu Jyväskylän Taulumäen kirkossa kuoron 50-vuotisjuhlavuoden konsertissa. Levy sisältää vanhat englantilaiset joululauluteokset:

sekä sopraano Sirkka Lampimäen ja harpputaiteilija Kirsi Kiviharjun esittämät joululaulut:

Kuuntele näyte:

A Portrait of Jyväskylän Naislaulajat

Tämä kuoromme ensimmäinen oma CD-levy sisältää teoksia, joita on harvemmin levytetty. Levyltä löytyvät seuraavat teokset:

Jyväskylä laulaa

"Jyväskylä laulaa" CD-levy ja kasetti tuotettiin vuonna 1997 jyväskyläläisten kuorojen yhteisenä projektina. Mukana oli 15 kuoroa.

<http://>
© sivustovastaava